Mitä ihanat asiakkaamme ovat kokeneet ?

"Olin varma, että olin tehnyt syvää traumatyötä - 
kunnes tajusin, etten ollut edes aloittanut.

Vuosien työ säätelyä, kursseja, oppeja – mä osasin jo niin paljon.
Mutta sisällä jokin pysyi lukossa, eikä mikään saanut sitä auki.

Se, mitä mulle ei ollut koskaan sanottu, oli tää:

Hermoston säätely ei ole vielä traumatyötä.
Se on vasta se, mikä tekee paranemisen mahdolliseksi.

Oikea, todellinen traumatyö ei ole sitä, että osaat sanoa mitä sulle tapahtui.
Vaan sitä, että sun keho saa sulattaa sen, mitä se yhä kantaa –
ja viedä loppuun sen, mikä aikoinaan jäi kesken.

HANNA 31

"Elämäni on muuttunut täysin sen jälkeen kun aloitin  TraumaNeuro Valmentajakoulutuksen.

Tämä on juuri sitä, mitä olen aina halunnut tehdä. Saada mahdollisuuden toteuttaa sieluni syvintä kutsumusta. En vain koskaan tiennyt, miten se saavutetaan – ennen kuin nyt. 

Minussa on tapahtunut ihan uskomaton muutos. Tunnen  syvää yhteyttä itseeni ja myös ympäröivään maailmaan.

Ja ihan parasta on että tämä koulutus ei muuta vain minun elämääni, vaan antaa minulle mahdollisuuden auttaa asiakkaitani saavuttamaan saman.

TraumaNeuro Valmentajana saan mahdollisuuden muuttaa maailmaa. 🩷"

LAURA

 
 
“Luulin tehneeni traumatyötä – mutta enhän minä ollut edes aloittanut.”

Tiesin miten hengitetään epämukavuuden läpi.
Olin harjoitellut hermoston säätelyä ja visualisoinut turvaa.
Kävin läpi uusimmat “traumainformoidut” kurssit ja opit. Mutta silti – syvällä sisällä jokin jumitti paikallaan.

Yksikään läpikäymäni koulutus ei ollut opettanut, mitä traumatyö oikeasti tarkoittaa.

Vasta Susannan ja TraumaNeuro-metodin kautta  ymmärsin ja sain jotain, jonka puuttumista en ollut edes tajunnut.
Ei pelkkää teoriaa. Ei pelkkää tietoisuutta.
Vaan kehollinen prosessi, joka muovasi mun koko elämän uudelleen – sisältä käsin.
Trauma ei sula pelkällä rakkaudella.
Se sulaa vasta, kun keho saa viedä sen loppuun.

Ja se…muuttaa ihan kaiken.

MARI 46

"En koskaan sanonut sitä ääneen, mutta en halunnut enää herätä "

Oli aamuja, kun en vaan halunnut nousta.
Olisin mieluummin jäänyt peiton alle ja kadonnut.

Ei mitään suurta draamaa – vaan se hiljainen ajatus, että ehkä ois helpompaa, jos ei tuntis yhtään mitään.
Hävetti, miten tyhjältä musta tuntui.
Kaikki oli tavallaan ihan hyvin.
Mutta joku osa musta oli hiljaa kuihtumassa.

Kun löysin Susannan valmennukset, en odottanut mitään ihmettä.
Mutta löysin ihmisen, joka osasi kohdata mut just niin kuin olin – yrittämättä korjata.

Vähitellen se hiljaisuus mun sisällä ei enää tuntunut tyhjältä.
Se alkoi tuntua maalta mun jalkojen alla.
Turvalta.
Nyt kun mä herään – en halua enää kadota.
Mä haluan aloittaa uudestaan.

SIIRI 29

"En uskonut, että tämä voisi auttaa minua, vaikka siskoni suositteli sitä - mutta olin väärässä."

Avasin oven ihan uuteen maailmaan, vaikka nyt tosin harmittaa se, etten tiennyt tätä aiemmin.

Olisin säästynyt paljolta.

 

ANITA

"Mä jaksoin ja jaksoin. Ja silti mä hiljalleen katosin."

Hymyilin ja sanoin että kaikki on hyvin – mutta mun keho kertoi muuta.
Rintakehä oli aina tiukka. Hengitys tuntui pinnalliselta ja hankalalta.
Itkin suihkussa, niin ettei kukaan vaan kuullut sitä.

Susannan valmennuksessa mun ei tarvinnut enää esittää.
Mun keho sai puhua.
Ja kun mä kuuntelin… aloin herätä takaisin eloon.

JONNA 32

"Mikään ei varsinaisesti ollut vialla – mutta mikään ei myöskään tuntunut oikealta."

Elämä tuntui tahmealta ja toistuvalta.

Olin ollut kiltti, suorittanut, yrittänyt hoitaa itseäni ja kasvaa henkisesti.
Silti sisällä oli jatkuva tunne tyhjyydestä ja näkymättömyydestä.

En ollut koskaan kuullutkaan emotionaalisesta traumasta tai siitä, miten keho kantaa sukupolvien takaista kipua.

Kun kuulin siitä ensimmäistä kertaa Susannan kautta, mun tajunta oikeasti räjähti.
Ja kun ymmärsin, että tämän käsikirjoituksen voi kirjoittaa uusiksi — alkoi paras matka ikinä.

Mä löysin ilon. Voiman. Rauhan. Mun unelmatyön.


Jos mietit, pitäisikö — niin kyllä, ehdottomasti pitäisi.

Anne Sydänpelto  TraumaNeuro Valmentaja

 "Siinä turvassa avautui muutakin kuin keho: mun kyky rakastaa. Ottaa vastaan."

Olin tehnyt työni - osasin säädellä, nimetä triggerit, tunnistaa kuviot.
Ymmärsin traumaa, kiintymystä ja hermoston reaktioita.

Mutta kun joku tuli ihan oikeasti lähelle — mä jäädyin.
Mun keho meni hiljaiseksi. Jäykäksi. Varautuneeksi.
Mikään ymmärrys ei pysäyttänyt sitä hetkeä.

Se, mikä lopulta muutti jotain, ei ollut uusi tieto.
Vaan se, että mut kohdat­tiin kokonaan — lempeästi, ilman painetta.

Ja siitä syntyi jotain uutta.
Mun hermosto alkoi pikkuhiljaa oppia, että on ihan oikeasti turvallista pehmetä.
Ja siinä turvassa avautui muutakin kuin mun keho: mun kyky rakastaa. Ottaa vastaan. Ja jäädä.

Virpi 52

Mitä ihanat asiakkaamme ovat kokeneet ?

"Tämä kurssi toi minulle enemmän helpotusta ja ymmärrystä itseäni kohtaan kuin 5 vuotta terapiassa"

ELINA

"Kiitos sydämellisestä lähestymisestäsi!"

Vaikka polyvagaalinen teoria on tuttu omasta työstäni, onnistuit esittelemään sen uudella, lempeällä tavalla.

SAARA

"Erinomainen tutkittuun tietoon perustuva koulutus näin miehellekin, kiitos!"

JARKKO

"TraumaNeuro valmentajakoulutus muutti mun elämän! "

Kaikki mitä tiesin aikaisemmin hyvinvoinnista ja parantumisesta pääsi viimein tulemaan toteen.

Uskallus edetä ja laajentua on nyt niin paljon helpompaa. Ennen ymmärrystä hermostosta kaikki oppimani jäi vähän ulkokohtaiseksi ja hermostoni sabotoi minua tekemästä rohkeita valintoja kohti oman näköistä elämääni. Tai jos uskalsin toimia, niin kaikki kasvu ja kehitys oli hidasta!

Valmennuksesta saamalla rohkeudella ja tuella uskalsin hypätä päivätyöstäni päätoimiseksi yrittäjäksi. Ja hyvin on mennyt.

Susannan laaja-alainen tietämys kaikesta hyvinvointiin liittyvästä on poikkeuksellista!

Inga Söder Laulaja ja trauma-informoitu somaattinen valmentjaj ja laulunopettaja

Tärkein asia mitä oon Susannalta oppinut on että oikea, todellinen traumatyö ei ole sitä, että osaat sanoa mitä sulle tapahtui.

Vaan sitä, että sun keho saa sulattaa sen, mitä se yhä kantaa – ja viedä loppuun sen, mikä aikoinaan jäi kesken.

Tästä ymmärryksestä ja taidosta tuun olemaan kiitollinen elämäni loppuun saakka.

Hanna 31

Mitä ihanat asiakkaamme ovat kokeneet ?

"Tämä kurssi toi minulle enemmän helpotusta ja ymmärrystä itseäni kohtaan kuin 5 vuotta terapiassa"

ELINA

"Kiitos sydämellisestä lähestymisestäsi!"

Vaikka polyvagaalinen teoria on tuttu omasta työstäni, onnistuit esittelemään sen uudella, lempeällä tavalla.

SAARA

"Olin tottunut pitämään tilaa muille – mutta en tajunnut, kuinka kauan siitä oli, kun joku piti tilaa mulle."

Mä osasin kuunnella. Tukea. Johtaa.
Mun tehtävä oli olla vahva – kotona, töissä, kaikille.

Mutta Susannan läsnäolossa mä tajusin, että mä olin esittänyt voimakasta niin pitkään,
etten enää osannut hellittää.

Sain luvan hajota vähän.
Ja juuri siinä pehmeässä hajoamisen pisteessä löytyi mun todellinen voima –
ei tekemisestä, vaan siitä että sain vihdoin vain olla.

HENNA 49

Mun elämä on muuttunut täysin.

Olen häkeltynyt. En voi ymmärtää. Minäkö tässä.

Palaset tuntuu loksahtavan paikoilleen jatkuvana virtana.

Tämä prosessi! Miten sinä Susanna osaat??? Rakastan sitä, janoan sitä.

Ei ole sanoja kuvaamaan tätä muutosta, elämää oikeastaan. Mun silmiin on syttynyt valo ja mä hehkun. 

Olen yhteydessä itseeni ja kaikkeen ja en koe sitä kuormittavana enää.

Nautin joka hetkestä.”

Kaiju Savukoski TraumaNeuro ValmentajaÂ