HEI, OLEN SUSANNA
Nainen, valmentaja ja äiti, joka ei enää pysty pintaan, naamioihin eikä pakenemiseen.
Olen kulkenut läpi kaiken sen, mistä tänään autan naisia parantumaan.
Selviytymisestä, uupumisesta, ylisuorittamisesta, uupumuksesta, seksuaalisesta häpeästä, rahaan liittyvästä arvottomuudesta ja itsensä pienentämisestä.
Minun tarinani on polku sinun muutokseesi !
Jotta sinä voit tehdä sen muille!

En tiennyt yhtään, mihin päätyisin – mutta tiesin, että minun oli kuljettava juuri tämä tie ..

Olen ollut se nainen, joka yritti parantua kaikin keinoin – ja silti hajosi hiljaa sisältä.
Se, joka opiskeli, suoritti, meditoi, rakasti muita, hylkäsi itsensä, koki kovia, nousi uudelleen… ihmetellen, mikä minussa on vikana.
Minun piti särkyä, monta kertaa, ennen kuin pystyin näkemään, että minä olen kaikki mitä tarvitsen.
Kaikki, mitä olin hävennyt itsessäni – herkkyys, intensiivisyys, tunteiden voima, tarpeet, kipu – olivat lopulta juuri se, mikä johdatti minut kotiin.
Kehoni kautta. Se oli kuiskannut koko ajan: “Täällä minä olen. Valmiina, kun sinä olet.”

"Suurin vapaus löytyy siitä, kun kehosi ei enää taistele – vaan uskaltaa rakastaa."
Olen aina tuntenut muiden kivun.
Lapsena jo aistin hiljaisuudet, jännitteet, katseet – kaiken sen, mistä ei puhuttu.
Tiedän, miltä tuntuu olla äiti, rakastaja, tytär tai auttaja, joka selviytyy päivästä toiseen … ja silti kantaa häpeää, syyllisyyttä ja selittämätöntä yksinäisyyttä.
Nyt minä autan sinua. Lempeästi. Tieteeseen ja trauman anatomiaan pohjaten.
Mutta ennen kaikkea: ihmiseltä ihmiselle..
Tänään ... Olen kouluttanut 390 uutta TraumaNeuro-valmentajaa maailmanlaajuisesti.
Olen myös:
-
Somatic EMDR Coach
-
Somatic Mind-Body Coach
-
Trauma-informed Somatic Coach
-
Trauma-informed Relationship & Sexuality Coach
-
Holistic Health Coach
-
Pilatesopettaja
Rakastan polyvagaaliteorian soveltamista kehittämiini Fupaless- ja Vagina Fitness treenimuotoihin!


Mistä kaikki sai alkunsa?
Kasvoin tavallisessa suomalaisessa kodissa – hiljaisessa, tunneilmastoltaan kylmässä.
Pelko, häpeä ja piiloutuminen muovasivat minua: pelkäsin olla liikaa, häpesin kehoani, tunteitani – itseäni.
Tein itsestäni kiltin, pienen ja näkymättömän.
Jäin myrkyllisiin suhteisiin. Ansaitsin liian vähän.
Sabotoin omaa elämääni yhä uudelleen. Yritin parantua henkisyyden avulla – ja upposin yhä syvemmälle.
Vasta kun sain PTSD-diagnoosin, avasin oven todelliseen muutokseen.
Oma prosessini, 20 vuoden opiskelu ja kaikki kokemani saivat vihdoin etsimäni selityksen. Aloitin uuden neljän vuoden opiskelujakson.
Hermoston, somatiikan ja ihmissuhdetrauman maailma veti minut syvälle, ja samalla nosti minut sinne minne kuulun.
Ympyrä sulkeutui.
Tästä syntyi myös elämäni suurin lahja: TraumaNeuro-menetelmä.
Mihin TraumaNeuro-menetelmä perustuu?
1. Neuroedukaatioon ja hermoston sulattamiseen pois suoja-asetuksista.
→ Vasta tämän vaiheen jälkeen hermosto antaa sinulle luvan laskeutua takaisin kehoon ja sinne tallentuneisiin muistoihin.
2. Ihmissuhde ja tunnetraumatyöhön
→ Kannattelemme ja uudelleenjärjestämme kehossa elävän kivun, tukahdetun tunneinformaation ja muistot, jotka estävät turvan, ilon ja läheisyyden.
Oikean ja vasemman aivopuoliskon liittoon
→ Palautamme uudelleen yhteyden kehoon – ja mahdollistamme nautinnon, juurtumisen ja läsnäolon.
Neuroplastisuuteen = hermoston uudelleenohjelmointiin
→ Rakennamme uusia, turvaa, iloa , yhteyttä ja menestystä toistavia hermoratoja.
Lantionpohjan ja vaginan hermoyhteyden palauttaminen
→ Palautamme yhteyden kehon kauneuteen, luovaan voimaan ja terveydyttävään energiaan.
Somatic Pleasure valmennus
→ Päästä irti elämänmittaisesta häpeästä, tunnottomuudesta ja kivusta, joka on varastoitunut lantioon, vaginan kudokseen, kohtuun ja hermostoon.


💛 Mille sanon - Hell YES - KYLLÄ !
Rakkaus kehoon, joka ei vaadi täydellisyyttä
Kehoon rakennettu turva – ei enää teeskenneltyä valoa
Rehelliset tunteet, itkunaurut ja sekaisin olevat hiukset
Tiede ja taika samassa kehossa
Parantuminen, joka ei satuta lisää ja tehdään hermoston lainalaisuudet ymmärtämällä
Naiset, jotka uskaltavat tulla näkyväksi… vihdoin!

💔 Mille sanon Hell NO - EI ENÄÄ IKINÄ !
Toksinen positiivisuus
“Nostat vain värähtelyjäsi ”- vibes
Sisäistetty naisviha
Henkinen ego ja ihmisyyden ohittaminen
Itsensä hylkääminen
"Trauman paranraminen" - ilman emotionaalisen, ihmisuhde-trauman anatomian ymmärtämistä !
🌸 I’m secretly obsessed with … eli TÄYSIN KOUKUSSA !
Kahviin, lehtikaaliin ja maapähkinävoihin
Parisuhteeseeni - Divine Unioniin, sen ehdottomaan turvaan ja rakkauteen & kosmisiin orgasmeihin.
Kannatelevaan ja turvalliseen vanhemmuuteen
Hiljaisuuteen, jossa tulee kuulluksi
Tanssimiseen yksin
Ihon alla väriseviin sanoihin ja liian rehellisiin kirjoituksiin
Työhöni, lapsiini ja omaan elämääni, joka kantaa villempiäkin unelmiani !
WE MAY BE
The perfect
fit
if...

Meistä voi tulla täydellinen pari, jos...
- Olet valmis muuntamaan kipusi iloksi turvallisella ja tervehdyttävällä tavalla?
- Haluat lopettaa sabotoimasta ihmissuhteitasi, rahavirtaasi ja omaa näkyvyyttäsi?
- Sisälläsi on tunne, että olet täällä suurempaa varten – vaikka et vielä tiedä mitä se on?
- Kaipaat pehmeää mutta syvällistä tapaa parantua, joka ei satuta vaan kannattelee?
Hieman "tylsää" faktaa!
MIKÄ EROTTAA TRAUMANEUROMENTELMÄN MUISTA?
Tieteeseen pohjautuva paraneminen
Menetelmäni perustuu uusimpaan tutkimukseen hermostosta ja tunnetason traumasta. Se toimii kehon kanssa – ei sitä vastaan.
Harjoitukset & hermoston uusi ohjelmointi
Käytämme kehon kautta oppimista ja uusien hermoratojen aktivoimista kestävän muutoksen synnyttämiseksi.
Implisiittisen muistin vapauttaminen
Työskentelemme tiedostamattomien, kehoon painuneiden muistojen kanssa, jotta et enää elä vanhoista reaktioista – vaan uudesta vapaudesta käs
